perjantai 29. toukokuuta 2015

vaaleanpunaista


Hei! Viimeinen tentti tältä keväältä on ohi ja loma opiskelusta alkoi. Sen kunniaksi tulikin kahviteltua ystävien kanssa pariinkin otteeseen. Pienet asiat piristävät päivää, joten kuvasin muutaman kauniin asian onnistuneeseen loman alkuun.





















Vaaleanpunaiset kukat piristävät päivää ja ovat niin kesäisiä.


Laadukas kahvi Arabian Koko- sarjan espressokupista nautittuna antaa hyvän potkun päivälle.


Mansikkasmoothie on raikas aamupala ja sopii myös välipalaksi.

Aurinkoista viikonloppua!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Ensimmäiset asukuvat

annaasu1


Hei! Täällä kirjoittelee Anna Kuopiosta ensimmäistä blogipostausta. Useamman vuoden haaveilun jälkeen vihdoin olen perustanut blogin, joka käsittelee terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita sekä klassista tyyliä asukuvien muodossa. Terveys ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovatkin minulle tärkeitä asioita, kuten myös terveellinen ja monipuolinen ruoka sekä liikunta.
Rakastan tyylikkäitä vaatteita, erityisesti klassisia kauluspaitoja ja kauniita laukkuja. Asusteilla saa muokattua asua tilanteeseen sopivaksi. Kesän lähestyessä valoakin riittää mukavasti ja kauniita maisemia löytyy runsaasti. Oikeastaan blogin perustaminen ajoittuikin juuri sopivasti näin kesää vasten ja opiskeluistanikin juuri sopivasti alkaa kesäloma.


annaasu10Annaasu11
annaasu5
Annaasu9
Annaasu8Annaasu2Annaasu3Annaasu6annaasu13Annaasu7asuanna11

Kuvien punainen takki on Lindexin, laukku Louis Vuittonilta ja kengät Vagabondin.

Ystäväni Veera otti nämä ensimmäiset asukuvat ja on ollut suurena apuna blogin perustamisen alkumetreillä. Kiitos Veera!

Tervetuloa seuraamaan blogiani!